Jäsentiedote 5/2020

Uudenmaan koronarajoituksia liikkumisen suhteen vapautettiin. Samanaikaisesti Suomen Golfliitto on hieman keventänyt valtakunnallista ohjeistustaan. Nyt kentät voivat kenttäkohtaisesti itse päättää ryhmäkoostaan. Myös yhteiskärryjen ja autojen käyttö on tietyin ehdoin mahdollista. Johtokunta miettiikin nyt, mikä on meidän seuramme ohjeistus. Ohjeet julkaistaan ensi viikon aikana.

Kentän avaus siirtyi takatalven seurauksena. Lumi jäi maahan ja routaa löytyy vielä.

Kenttämestarimme seuraa tilannetta päivittäin ja heti kun häneltä tulee vihreä valo, kenttä avataan.

Korona myllersi golfin kilpailutoiminnan ainakin alkukesän osalta. Kilpailutoimikunta kävi jo valmiina olleen kilpailukalenterin läpi ja järjesteli uudelleen toukokuun ja kesäkuun alun kilpailut. Kun tietyt varmistukset saadaan, kilpailu- ja tapahtumakalenteri julkaistaan viimeistään toukokuun puoleen väliin mennessä.

Kuten aiemmissa tiedotteissa on tuotu esiin, ainakin tuleva kesä on vietävä läpi kavennetuin resurssein. Eli tarvitsemme vapaaehtoisia kaikenlaiseen tekemiseen. Apua tarvitaan kentällä ja kerhotalolla. Eli jos teillä on mahdollisuus auttaa, ottakaa yhteyttä Ariin tai Janneen. Ja vieläkin löytyy pientä tekemistä ennen kentän avaamista. Ottakaa yhteyttä kenttämestari Ariin.

Nyt en uskalla arvata enkä antaa mitään päivää kentän avaamiselle. Mutta ensi viikolle on luvassa lampimämpää.

Krister Höglund
Puheenjohtaja