Naistenhaun kilpailukooste
Naistenhaku by Original Sokos Hotels Kaarle pelattiin lauantaina 18.7.2026.
Kilpailuun osallistui 44 joukkuetta eli yhteensä 132 pelaajaa. Päivän alussa sääennuste näytti heikolta: pitäisi sataa lähes koko päivän. Onneksi sääennusteet eivät pitäneet tällä kertaa täysin paikkaansa ja kilpailu saatiin pelata pääosin ilman sadetta. Pieni sadekuuro sattui kilpailun keskelle, mutta se ei onneksi menoa haitannut.
Tänä vuonna pukeutumisteemana oli eläimellistä menoa. Teema mahdollisti monenlaisia asuja niin, että kentällä nähtiin muun muassa lehmiä, tiikereitä ja leopardikuosia. Pukukilpailun voittajan äänestivät pelaajat, ja voittajaksi nousi joukkue Maria, Eerikki ja Niklas Nygård! Tauolla pelaajille oli tarjolla välinäppäsiä, ja kilpailun jälkeen kokoonnuttiin yhdessä klubille syömään sekä seuraamaan palkintojenjakoa. Lisäksi klubilla oli bändi soittamassa ja pitämässä tunnelmaa yllä. Palkintojenjaossa palkittiin myös aiemmin viikolla pelatun Kaarlen Whiskykisan eli Isowhiskyn voittajat.
Alla palkitut:
Naistenhaku:
1. Eerik Nurmi, Maitta Kotaniemi ja Nicky Haldin
2. Jenni Känsälä, Petri Kaustinen ja Tomi Wihlman
3. Noora Haapala, Ville Junkala ja Rockseers Allison
4. Pirre Laitala, Joonas Laitala ja Samu-Pekka Hongisto
5. Ilari Pietilä, Sasu Karppi ja Nelli Vähäkangas
Lähimmäksi lippua: Samu-Pekka Hongisto 1,11 m
Pisin draivi: Jimi Jokela
Kaarlen Whiskykisa:
1. Valtteri Vuorinen
2. Olli Nikkilä
3. Ville Korri
SCR: Olli Yli-Hallila
Olli Yli-Hallila voitti SCR-sarjan viimeisten 9 reiän perusteella.
Lisäksi aamupäivän aikana ennen kilpailun starttia mittelöitiin fore-huudon epäviralliset MM-kilpailut. Kilpailijat kävivät kokeilemassa, kuka pystyy huutamaan fore kaikista koviten. Kilpailun voitti Eija Junkala, ja hänet palkittiin ravintolalahjakortilla! Kaikkien suoritusten perusteella fore osataan huutaa tarpeeksi lujaa, joten muistetaanhan sama, tarpeeksi kovaa huudettu fore myös kentällä.
Suuri kiitos Sokos Hotels Kaarlelle ja naistoimikunnalle kilpailun järjestämisestä sekä kiitos kaikille osallistujille onnistuneesta kilpailupäivästä!